säihky silmät.

6.4.2017

Olo on yksinäinen, vaikka vieressäni istuu ihminen. Olo on tyhjä, vaikka elämäni on paikasta toiseen juoksemista. Katseestani on hävinnyt lämpö. Tuijotan tyhjyyteen. Ajatukseni ovat yhtä isoa sumua. Miten voin kertoa muille mitä tunnen, jos en edes itsekkään tiedä? Kyyneleet valuvat silmistäni lakanoille ja jättävät pienet märät jäljet. Olen niin väsynyt. Haluan käpertyä sängyn pohjalle enkä enään koskaan nousta. Olo on, kuin olisin juossut juuri maratoonin. Ummistan silmäni, haluan nukahtaa ainiaaksi. Tuntuu, kuin raahaisin mukanani jotain raskasta ja painavaa, eikä kukaan auta sen kantamisessa. Joka kerta, kun taakka ei tunnu niin raskaalta ja saan pienen toivon pilkahduksen niin joku mörkö pääni sisällä painaa minut takaisin alas. Katson epätoivoisesti kohti taivasta toivoen apua, mutta vastaukseksi saan vesipisaroita kasvoilleni. On, siis jatkettava omillaan...

- Nora

Lauantain auringonsäteet.

11.3.2017

Aurinko on niin outo. Me eletään koko elämämme varoen, että emme vahingossakaan katso aurinkoon. Aurinko antaa energiaa, se lämmittää, se tuo elämän takaisin synkän talven jälkeen. Aurinko antaa toivoa. Aurinko voi sokaista ja polttaa kaiken poroksi se on samaan aikaan hyvä ja huono. Enemmän siinä on hyvää kuin huonoa. Sen säteet lämmittävät ihanasti kasvoja, kun kävelen joenrannassa kahvi kädessä. Kun aurinko paistaa tuntuu, kuin kaikki olisi hyvin, kuin kaikki asiat mitkä ennen painoivat takaraivossa on taianomaisesti järjestynyt paikoilleen. Illalla, kun auringon viimeiset säteet kurottavat horisontin takaa niin kaikki pahat ajatukset alkavat pikkuhiljaa hiipiä mieleen. Kaikki tekemättömät asiat ja tehdyt asiat tulevat mieleen. Omat sekä muiden ongelmat alkavat mietityttämään ja stressaamaan. Isot kysymykset tulevat mieleen ja mietin vastauksia koko yön kunnes taas aamulla aurinko valaisee.

- Nora

Alotetaampa puhtaalta pöydältä.

Moips!

Jooh... miten varmaan moni mun lukijoista huomasi en oo postaillu sitte varmaan joulukuun jälkeen. Mä aloin pohdiskelemaan asioita paljon joululomalla ja tulin siihen tulokseen, että mun blogi ei ollu sitä mitä mä oikeesti oon. Mun blogi oli tosi feikki ja kirjotin sinne tosi tekopirteesti, ja annoin sellasen vaikutuksen mun lukijoille, että mulla olis jotenki tosi täydellinen elämä. En jotenki ilmassu yhtään itteeni. Ennen mun tekstit oli vaan semmosta yhtä yli pirteetä sumua. Otin paljon mallia muilta bloggaajilta enkä ollu jotenki yhtää oma itteni. En kuitenkaan halunnu lopettaa bloggaamista vaan halusin muuttaa mun blogin sellaseks paikaks missä voin ilmasta itteeni ja antaa ehkä inspiraatiota muille. Haluun kirjottaa tänne mun oikeita ajatuksia. Haluun kirjottaa miten mä oikeesti koen asiat. Tekstit on luultavasti vähän semmosia ''runo'' tyyppisiä jos näin voi sanoa. Valokuvat ei katoo minnekkään, koska rakastan edelleen valokuvaamista <3! Vaihdoin myös blogin nimen, sekä ulkoasu muuttu jonkun verran. Toivon, että pidätte tästä mun uudesta tyylistä kirjoittaa, koska mä ainakin nautin tästä enemmän, kun mun ei tartte esittää yhtään mitään muuta mitä mä oikeesti oon. 

Nora.